"Juonnettu jumis" (messu)

su 28.1. kello 10.00

Hattulan kirkko

Tämä jumalanpalvelus on erityisesti rippikoululaisille ja heidän perheilleen, mutta on samalla koko seurakunnan yhteinen messu.

Juonnetussa jumalanpalveluksessa kiinnitetään erityistä huomiota messun eri osien merkitykseen.  Tämä tilaisuus on osa meneillään olevaa nuorten rippikoulua mutta ihan hyvää kertausta varttuneemmallekin väelle.

Suomen sisällissodan alkamisesta tulee kuluneeksi sata vuotta, mutta se ei ole tämän messun aihe.  Katse alkaa kääntyä kohti pääsiäistä; on kolmas sunnuntai ennen paastonaikaa, vanhalta nimeltään Septuagesima.  (Vanha nimi on harhaanjohtava, sillä se tarkoittaa seitsemääkymmentä päivää eli kymmentä viikkoa, vaikka pääsiäiseen on tästä päivästä vain yhdeksän viikkoa.)

Kuulemme Vanhasta testamentista, että Jumala "ei katso kuten ihminen.  Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämeen” (1. Samuelin kirjan 16. luku).  Jumala valitsee ja Jumala armahtaa riippumatta ihmisen ominaisuuksista tai ansioista.

Juonnettua jumista johtaa seurakuntapastori Tiina Heino avustajinaan Miikka Anttila ja Salla Yrjälä.  Yhteisen laulun johtamisesta ja muusta musiikista huolehtii kanttori Elina Remes.


Katso myös

la 23.6. klo 12.00

Tyrvännön kirkko

juhannuspäivän messu

ehtoollisjumalanpalvelus Johannes Kastajan päivänä
su 24.6. klo 10.00

Vuohiniemen rukoushuoneessa

messu

viides sunnuntai helluntaista
su 1.7. klo 10.00

Pyhän Ristin kirkko

messu

apostolien päivä, uusien nimikkolähettien vierailu