Pääsiäisenä kirkkoon!

31.3.2018 10.00

Hiljaisen lauantain 31.3. iltana, pääsiäisyönä, alkaa kello 23.30 noin kolmen vartin mittainen messu Pyhän Ristin kirkossa, krusifiksin juurella.  Tila on hämärä ja kylmä; sääennusteen mukaan ulkona on kahdeksan astetta pakkasta ja sisällä voi olla yhtä kylmä, sillä keskiaikaisessa kirkossa ei ole lämmitystä – pukeudu siis sen mukaisesti!  Pimeyteen syttyy valo, ja kirkosta poistuessamme saamme levittää sitä troparia laulaen:  Kristus nousi kuolleista, kuolemallaan kuoleman voitti!  Paastonaika on päättynyt, ja Hattula-Pirtin lämpimässä on messun jälkeen tarjolla pääsiäislammasta.

Pääsiäispäivän 1.4. aamuna kello 10 alkaa messu Hattulan kirkossa – siinä uudemmassa.  Pitkäperjantain synkkyys on väistynyt; kellot ja urut soivat taas.  Samana sunnuntaina kello 18 Tyrvännössä kokoonnutaan pääsiäisen kirkkoiltaan, jossa ei vietetä ehtoollista, mutta ylösnousemuksen juhla jatkuu.  (Tyrvännön kirkko sijaitsee Hattulan kirkosta noin 11 km pohjoiseen.)

Maanantaina 2.4., toisena pääsiäispäivänä kello 10, Hattulan seurakunnan jumalanpalvelus onkin Vuohiniemen rukoushuoneessa (Renkajärven tuntumassa parikymmentä kilometriä Parolasta lounaaseen, osoite Puolimatkantie 513).  Kyläläisten 1930-luvulla rakentaman rukoushuoneen omistaa Renkajärven suojeluyhdistys, joka on messun järjestäjänä yhdessä Hattulan seurakunnan kanssa.

Pääsiäisviikon perjantaina 6.4. Tyrvännön kirkossa järjestetään kello 9 Suomen sotaveteraaniliiton tapahtumaan liittyvä messu, joka on kaikille avoin.  Tässä arkiaamun ehtoollisjumalanpalveluksessa saarnaa Jukka Paarma, joka jäi vuonna 2010 eläkkeelle arkkipiispan virasta.

Pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina 8.4. kello 10 on messu Hattulan kirkossa.

Hyvän paimenen sunnuntaina 15.4. kello 10 messu on Tyrvännön kirkossa, kun taas iltapäivällä kello 16 Hattulan kirkossa alkaa messu, jossa seurakunnan isoset siunataan tehtäviinsä.

Talvirippikoulun konfirmaatio on vuorossa sunnuntain 22.4. kello 10 messussa Hattulan kirkossa.

Neljäntenä sunnuntaina pääsiäisestä 29.4. Hattulan kirkossa alkaa kello 10 perhemessu.  Tilaisuudessa huomioidaan erityisesti lapset, mutta kyseessä on koko seurakunnan jumalanpalvelus!  Tervetuloa!

« Uutislistaukseen