Hattulan kirkko yläviistosta kuvattuna vihreän puuston keskellä

Jumalanpalvelukset ja uskonelämä

Kristinusko on yhteisön uskoa, ei yksityisajattelua.  Jumalanpalvelus on tilaisuus yhteiseen rukoukseen, Jumalan sanan kuulemiseen ja selittämiseen sekä useimmiten myös ehtoollisen viettoon.  Jumala palvelee seurakuntaa.

Viikottaiseen pääjumalanpalvelukseen kokoonnutaan Hattulan seurakunnassa perinteiseen tapaan sunnuntaisin kello 10.  Tuo jumalanpalvelus on useimmiten messu eli ehtoollisjumalanpalvelus.  Lisäksi on muita jumalanpalveluksia eri aikoina tai erityisryhmiä varten ‒ mutta jumalanpalvelus on aina kaikille avoin tilaisuus, johon olet tervetullut osallistumaan!   Koronaviruspandemian aiheuttaman poikkeustilan vuoksi seurakunnan julkiset kokoontumiset peruttiin ajalla 16.3.-31.5.2020.  Jumalanpalvelukset suoratoistettiin eli "striimattiin" internetiin seurakunnan Facebook-sivulla facebook.com/hattulasrk, sekä YouTubessa. Vaikka kokoontumisrajoitusta purettiin, tarkoitus on ainakin jollain muotoa jatkaa myös jumalanpalvelusten striimausta.

Hattulan seurakunnassa on kolme kirkkoa, joten kannattaa varmistaa seurakunnan verkkosivuilta tai lehti-ilmoituksista, missä jumalanpalvelusta vietetään.  Sunnuntaina kello 10 jumalanpalvelus on useimmiten Hattulan kirkossa, mutta joskus se on Tyrvännön kirkossa tai Vuohiniemen rukoushuoneessa, ja heinä-elokuussa useimmat jumalanpalvelukset ovatkin Pyhän Ristin kirkossa.  (Viimeksi mainittu ei kuitenkaan sovellu konfirmaatiomessun viettoon, joten sellaiset järjestetään joko Hattulan tai Tyrvännön kirkossa.)

Joitakin kertoja vuodessa järjestetään jumalanpalveluksia erityisesti pieniä lapsia ja lapsiperheitä ajatellen perhemessun, perhekirkon tai enkelikirkon nimellä.  Kaikki seurakuntalaiset ovat tervetulleita näihin jumalanpalveluksiin ‒ ja toisaalta lapset saavat aina tulla mukaan kirkkoon!

Hattulan seurakunnan paikallisia erikoisuuksia ovat Hyvän Tuomaan lyhtykirkko apostoli Tuomaan päivän iltana 21. joulukuuta Pyhän Ristin kirkossa, samoihin aikoihin ennen joulua Metsäkirkko (ulkoilmassa) Marttaristillä, pääsiäisyön messu kylmässä Pyhän Ristin kirkossa (jouduttiin perumaan pääsiäisenä 2020) sekä elokuun viimeisenä sunnuntaina Pyhän Ristin kirkossa messu, jonka jälkeen syödään uutispuuroa.

Kinkereitä ja ryhmätoimintaa

Useimmissa Hattulan kylissä järjestetään edelleen vuosittain kinkerit.  Kenekään luku- tai laulutaitoa ei kuulustella, mutta kanttori opettaa ja laulattaa virsiä, ja papin johdolla keskustellaan kuluvan vuoden kinkeriaiheesta.  Useimpien kylien kinkerit ovat kevättalvella, mutta kinkereitä voi olla muinakin vuodenaikoina.  Vuonna 2020 ehdittiin pitämään kinkerit muutamissa kylissä ennen poikkeustilan alkua, mutta mm. Retulassa, Tyrvännön kylätalossa ja Salimäen Riistapirtillä pidettävät kinkerit lykkääntyivät pidettäväksi myöhemmin ilmoitettavana aikana, kun virusepidemia hellittää.  – Jos haluat järjestää kinkerit kodissasi, ota yhteyttä pappiin tai kanttoriin!

Aikuisia varten on oma raamattupiiri, joka kokoontuu arki-iltaisin.  Maanantaipiiri kokoontuu keskellä päivää Pappilanniemessä, nimensä mukaisesti maanantaisin.  (Nämäkin piirit ovat poikkeustilan vuoksi tauolla – vuoden 2020 jälkipuoliskolla katsotaan, milloin niitä voi jatkaa.)

Jos olet kastamaton aikuinen ja haluat evankelis-luterilaisen kirkon jäseneksi, tai jos rippikoulu jäi nuorena käymättä, nykäise pappia hihasta tai lähetä sähköpostia hattula.seurakunta[ät]evl.fi, niin asia järjestyy!  Kastekoulun tai rippikoulun voi käydä yksityisesti.

​​​​​​​

Gregorius Suuri - elämä ja ajattelu (luento Hattulan kirkossa 28.10.2020)

 

 

​​​​​​​1. Johdanto

Rooman paavi käyttää nykyäänkin itsestään nimitystä ”Jumalan palvelijoiden palvelija” (servus servorum Dei). Tämän tittelin otti käyttöön paavi Gregorius I (paavina 590-603). Olkoonkin, että nuo sanat ovat toisinaan tyhjää sanahelinää, joka kätkee taakseen suurta vallanhalua, on syytä olettaa, että paavi Gregorius ymmärsi nämä sanat aidosti: johtaminen on palvelemista. Gregorius ei koskaan käyttänyt itsestään lisänimeä Suuri, jolla jälkimaailma hänet tuntee.

Mistä muusta tämä ensimmäinen munkiksi vihitty paavi muistetaan? Gregoriaaninen kirkkolaulu on saanut nimensä hänen mukaansa, vaikka se varsinaisesti kehittyi myöhemmin. ”Seitsemän kuolemansyntiä” on kristillisen moraaliopetuksen tiivistelmä, joka on Gregoriukselta peräisin. Kirkkohistoriassa hänen merkittävimpiä saavutuksiaan on lähetystyön aloittaminen Brittein saarilla sekä paavin aseman vahvistaminen lännen kirkon johtajana. Hän on myös merkittävä teologi, hän oli eniten siteerattuja kirkkoisiä keskiajalla.

Tämän esitelmän aiheena on Gregorius Suuren elämä ja ajattelu. Luomme ensin katseen maailmaan, jossa hän eli, hänen elämänvaiheisiinsa ja lopuksi hänen tärkeimpiin hengellisiin opetuksiinsa.

2. Rooma 500-luvun lopussa

Länsi-Rooman viimeinen keisari Romulus Augustulus pakotettiin luopumaan vallasta vuonna 476. Tämän jälkeen Italiaa hallitsi germaanikuningas Odovakar, kunnes itägoottien kuningas Teoderik syrjäytti hänet 493. Teoderik hallitsi 33 vuotta, mutta ei kyennyt nostamaan Roomaa entiseen kunniaansa. Hänen kuolemansa jälkeen Itä-Rooman keisari Justinianus valloitti Italian gooteilta. Tämä Italian valloitus kesti parikymmentä vuotta ja  sen aikainen sota, piiritykset ja nälänhätä vähensi eräiden arvioiden mukaan niemimaan väestöä  5 miljoonasta 3,5 miljoonaan. Justinianuksen valta Roomassa vakiintui vuonna 554, mutta jo 14 vuotta myöhemmin pohjoisesta vyöryi uusi germaaniheimo, langobardit, maata valloittamaan.  Italian politiikassa vallitsi 500-luvun lopulla kolmikanta: yhtenä Langobardien kuningas, toisena Itä-Rooman keisarin eksarkki, joka piti hoviaan Ravennassa ja kolmantena vallankäyttäjänä paavi.

Poliittisesti kuohuvaan aikaan liittyi myös ilmastonmuutos. Ilmaston tutkijat puhuvat myöhäisantiikin pikku jääkaudesta. Jäätikkönäytteistä on käynyt ilmi, että 500-luvun loppupuoli oli todella katastrofaalista aikaa, johtuen Islannissa tapahtuneesta tulivuorenpurkauksesta vuonna 539. Ilmakehään päässyt vulkaaninen tuhka täytti taivaan puolentoista vuoden ajan estäen auringonvalon pääsyn Maan pinnalle. Lämpötilat laskivat alimmilleen yli 2 000 vuoteen, kuivuus valtasi Maan ja yhteiskunta luisui kaaokseen ruoanpuutteen vuoksi.

Ikään kuin tässä ei olisi ollut tarpeeksi, Rooman valtakunnassa riehui myös rutto. Välimeren ympäristössä tunnettiin useita ruttoepidemioita, joiden uhriksi joutui muun muassa Gregoriuksen edeltäjä, paavi Pelagius II. Sen jälkeen rutto runteli Eurooppaa vasta myöhemmin keskiajalla. Sota, poliittinen sekasorto, poikkeukselliset sääolosuhteet, kulkutaudit ja kansainvaellukset: Maailma oli lyhyesti sanottuna sekaisin. Talouselämä alkoi tutkijoiden mukaan pyöriä normaalisti vasta 640-luvulla. Aikalaisilla ei ollut oikeastaan muuta mahdollisuutta kuin ajatella elävänsä maailmanlopun aikaa.

3. Gregoriuksen elämänvaiheet

Gregorius syntyi noin vuonna 540. Gregoriuksen suku oli vanhaa roomalaista aristokratiaa. Hän tuskin joutui kotona kärsimään puutetta: perhe omisti useita maatiloja sekä Rooman ympäristössä että Sisiliassa. Suvussa oli, paitsi senaattoreita, myös paaveja ennestään. Paavi Felix III (483-492) oli Gregoriuksen iso-iso-isoisä. Kirkollisesta kotitaustasta kertoo myös se, että Gregoriuksen isä Gordianus työskenteli kirkon palveluksessa ja että Gregoriuksella oli kolme luostarilupauksen tehnyttä tätiä.

Oman työuransa Gregorius aloitti julkishallinnon puolella kaupungin prefektinä. Ilmeisen kyvykäs virkamies vetäytyi julkisesta virasta vuonna 574 perustaakseen luostariyhteisön perintötilalleen. Tätä hiljaista aikaa hän myöhemmin muisteli elämänsä onnellisimpana. Hänen ei kuitenkaan annettu nauttia tavallisen munkin rauhasta kauaa. Kirkko tarvitsi hänen diplomaatin taitojaan vuonna 579, kun hänestä tuli paavi Gelasius II:n delegaatti eli apocrisiarius  (nykyään sanottaisiin nuntius) Konstantinopoliin. Konstantinopolissa vietetty aika on saanut tutkijat pohtimaan sitä, osasiko Gregorius kreikkaa. Muutaman kerran (esim. Evankeliumisaarnat 17.15; 20.13) hän osoittaa tuntevansa ainakin kreikan kielen sanoja. Gregorius epäilemättä tunsi monia kreikkalaisten isien kirjoituksia, mutta on hyvin mahdollista että hän oli niiden suhteen käännösten varassa. Kun hän muutaman vuoden kuluttua palasi Konstantinopolista Roomaan, hän työskenteli diakonina ja paavin avustajana, kunnes hänet vuonna 590 valittiin paaviksi. Hänen kaipuutaan rukouselämään ja paavin viran raskautta kuvaa hyvin seuraava katkelma hänen Hesekielin kirjan kommentaaristaan:

”Ollessani luostarissa pystyin pidättäytymään turhasta puheesta ja keskittämään mieleni lähes aina rukoukseen. Mutta kun pappisviran paino asetettiin sydämeni harteille, en pystynyt enää kokoamaan sydäntäni, koska se oli jakaantunut moniin huoliin. Minun on näet pakko hoitaa välillä kirkkojen ja välillä luostareiden asioita. Toisinaan joudun tuomitsemaan yksilöiden tekoja ja toimia. Sitten minun pitää ottaa hoitaakseni kaupunkilaisten asioita ja pelätä hyökkäävien barbaarien miekkoja, noita haltuuni uskottua laumaa vaanivia susia. Kaikissa näissä velvollisuuksissa mieleni on jakaantunut ja revitty monien suurten asioiden ristipaineessa. Milloin se pystyy palaamaan itseensä niin, että se kykenee saarnaamaan eikä sen tarvitse pidättäytyä sanan julistamisen tehtävästä?” (Hom. in Ez. 1.11.6)

Paavina ei todellakaan voinut keskittyä kirkollisiin asioihin, vaan Gregoriuksen, joka tunnettiin jo siviiliuraltaan taitavana johtajana, työpöydälle tuli niin ruokahuoltoon, taloushallintoon kuin maanpuolustukseen liittyviä tehtäviä. Kirkkohallinnon kysymykset olivat jo riittävän kimurantteja. Haastetta papiston ohjaamisessa riitti. Rooman keisarikunnan romahdettua ura valtion palveluksessa ei ollut monien nuorten miesten mielestä niin hohdokas kuin ennen. Kirkolla oli toimiva organisaatio, jossa oli mahdollista edetä uralla. Siksi papiksi saattoi nyt hakeutua ihmisiä, joilla oli muitakin kuin hengellisiä vaikuttimia ammatinvalintaan. Gregoriuksen laaja kirjeenvaihto kertoo, millaista kaitsentaa paavi joutui harjoittamaan 500-luvun lopulla: eräskin sisilialainen piispa tapasi messun jälkeen olla puimassa viljaa naapurin pellolta. Jotkut papit kohtelivat kirkkoa yksityisomaisuutenaan, kuten muuan Natalis, joka jakeli ehtoollisastioita sukulaisilleen. Myös käsillä olevissa saarnoissa papit saavat kuulla kunniansa. Evankeliumisaarna numero 17 on pidetty piispoista koostuvalle seurakunnalle. Siinä paavi puuttuu pappien ahneuteen, puolisydämisyyteen ja piittaamattomuuteen viranhoidosta. ”Jumalalle ei varmasti mikään tuota suurempaa harmia kuin papit”, puuskahtaa Gregorius.

Gregoriuksen kausi paavina kesti siis 13 vuotta. Tuona aikana hän sai uskomattoman paljon aikaiseksi, ottaen huomioon, että hän tuskin näki yhtään tervettä päivää. Ilmeisesti hän oli katumusharjoituksillaan tärvellyt terveytensä niin, että hänen vatsansa oli jatkuvasti heikossa kunnossa. Monet hänen säilyneistä saarnoistaankin on pidetty niin, että apulainen on lukenut ääneen paavin kirjoittaman tekstin.

4. Gregorius Suuren teologia

4.1. Raamatuntulkinta

Merkittävä osa Gregoriuksen kirjallisesta jäämistöstä on raamatunselitystä. Laajin on Jobin kirjan kommentaari Moralia, joka perustuu hänen Konstantinopolissa ystävilleen pitämiinsä puheisiin. Hän laati myös saarnoja ja selityksiä muihinkin Raamatun kirjoihin, joista Hesekielin ja Laulujen laulun selitys on säilynyt (viimeinen tosin käsittää vain Laul:n ensimmäiset 8 jaetta). Paavina hän piti saarnoja evankeliumiteksteistä, joista on säilynyt 40 saarnaa. Raamatusta Gregorius sanoo:

”Jumalan puhe yllyttää älykästä mysteerien avulla, mutta se tarjoaa myös yksinkertaiselle lohdutusta sen avulla, mikä on ilmeistä. Se antaa avoimesti ruokaa lapsille, mutta kätkee asioita, jotka täyttävät ruhtinaat pelolla. Raamattu on kuin virta, leveä ja syvä, joka on toisaalla niin matala, että lammas voi siinä kahlata, mutta toisaalla riittävän syvä elefantin uida.” (Kirje Sevillan piispa Leanderille)

Gregorius on allegorisen raamatuntulkinnan mestari. Allegoria tarkoittaa sitä, että Raamatun sanat kätkevät taakseen syvemmän, sisäisen merkityksen. Kun evankeliumissa kerrotaan, että Jeesus paransi sokeana syntyneen, Gregorius sanoo, että opimme kertomuksesta sen, mitä Jeesus kerran teki ja saamme samalla tietoa pelastuksesta: sokeana syntynyt kuvaa ihmiskuntaa, ”joka kantavanhempiensa kanssa on karkotettu Paratiisin iloista ja joka, tietämättömänä taivaallisesta valosta kärsii siitä pimeydestä, johon se on hylätty. Mutta Vapahtaja valaisee sen läsnäolollaan niin, että se nyt nauttii kaipuun silmin sisäisen valon ilosta ja ohjaa askeleensa elämän tielle.” (Evankeliumisaarna n:o 2) Jos ihminen lukee vain Raamatun tekstiä, hän jää vaille sen todellista sanomaa:

”Raamatun sanat ja niiden merkitys ovat samanlaisessa suhteessa toisiinsa kuin kuvan värit ja kuvan kohde. Se on hullu, joka takertuu kuvan väreihin ymmärtämättä, mitä kuva esittää. Jos me siis ymmärrämme vain ulkoisesti meille sanotut sanat, tajuamatta niiden merkitystä, olemme samanlaisia: me tajuamme kuvasta vain värit, emme kuvan kohdetta. On kirjoitettu: ”Kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi.”  Kirjain verhoaa hengen niin kuin ruumenet kätkevät jyvän. Mutta ruumenet ovat eläinten ruokaa, jyvä taas ihmisten. Ajatteleva ihminen heittää eläinten rehun menemään ja kiiruhtaa syömään hengen viljaa.” (Laulujen laulun selitys)

Tärkeintä on lukea Raamattua kuin rakkauskirjettä. Olipa raamatuntulkinnan metodi mikä tahansa, tärkeintä on rakkaus. Saarna, joka ei herätä rakkautta Kristukseen, on turhaan pidetty. Raamatuntulkinnan periaatteen Gregorius tiivistää:

”Vaikka joku ymmärtäisi jotkut Raamatun sanat toisin kuin sen kirjoittaja on tarkoittanut, se ei haittaa, kunhan lukija vain pyrkii rakentamaan rakkautta, sillä kautta koko Raamatun Jumala puhuu meille vain yhtä tarkoitusta varten: herättääkseen meidät rakastamaan itseään ja lähimmäistämme.” (Hesekiel-kommentaari)

4.2. Moraaliteologia, erityisesti syntioppi.

Moralia- teoksensa 31. kirjassa Gregorius esittelee teologianhistoriallisesti merkittävimmän ajatuksensa, luettelon seitsemästä kuolemansynnistä. Näiden pääsyntien luku on tiettävästi peräisin Cassianukselta ja opulta Euagrius Pontoslaiselta. Nykyisessä muodossaan Gregoriusta voidaan kuitenkin sanoa idean isäksi. Mikä on se raamatunkohta, joka antaa aiheen tähän syntiluetteloon? Job 39:25 sanoo, miten hevonen haistaa taisteun kaukaa ja kuulee ”päälliköiden huudot”. Tästä Gregoriuksen allegorinen kyky pääsee vallloilleen. Seitsemän kuolemansyntiä ovat juuri näitä ”päälliköitä.”

Kaikkien syntien kenraali on ylpeys (superbia), koska Sir 10:13 sanoo vulgatan mukaan initium peccatum omnia superbia – kaikkien syntien alku on ylpeys. Se ei vielä sisälly näihin seitsemään, jotka ovat siis ylpeyden ”kapteeneja”. Nämä esiintyvät loogisessa järjestyksessä, toinen toistaan seuraten. Ensimmäinen on turha kunnia (vana gloria), jonka käypä suomennos olisi myös ”paskantärkeys”, joka johtaa luonnollisesti kateuteen (invidia) jos toinen näyttää paremmalta kuin minä. Siitä seuraa tietenkin viha (ira), koska en voi sietää sitä, että en ole suurin ja kaunein. Koska  joku on kuitenkin aina minua parempi, lankean väistämättä alakuloon (tristitia), koska koen etten koskaan saa sitä mitä haluaisin. Tästä seuraa ahneus (avaritia), kun yritän täyttää sisäistä tyhjyyttäni ulkoisella omistamisella. Mässäily ja juoppous ovat looginen seuraus tästä ja silloin on heppo antautua myös himon (luxuria) valtaan.

Gregorius toteaa, että nuo seitsemän syntiä osaavat puhua ihmiselle järkeä. Turha kunnia opettaa ihmistä hakeutumaan vaikutusvaltaiseen asemaan, jossa ihminen voisi muka olla paremmin hyödyksi toisille! Kateus puolestaan on suuri demokraatti: millä perusteella muut saisivat olla minun edelläni? Miten he ovat muka minua parempia? Olen oikeutettu vihaan, koska haluan vain puolustaa oikeuksiani ja minulla on lupa olla surullinen kohtaamastani epäoikeudenmukaisuudesta. Ahneutta voi puolestaan perustella sillä, että ei kannata antaa tilaisuuden mennä ohi. Mässäilyä voi perustella vaikka sillä että Jumala on luonut kaiken nautittavaksi ja irstautta voi perustella luonnollisella sukupuolisella tarpeella.

”Kaiken pahan juuri on ylpeys, josta Raamattu todistaa; ’Ylpeys on kaiken synnin alku’ (Sir. 10:13) Sen tärkeimmät jälkeläiset ovat seitsemän pääpahetta, jotka versovat tästä myrkyllisestä juuresta: turha kunnia, kateus, viha, murheellisuus, ahneus, mässäily ja ylellisyys. Koska nämä seitsemän pahetta saivat meidät saaliikseen, Vapahtajamme tuli vapauttamaan meidät hengellisesti täynnä seitsenmuotoisen Hengen armoa.

Jokaisella peruspaheella on oma joukkonsa. Turhasta kunniasta seuraa tottelemattomuus, kerskailu, tekopyhyys, vertailu, itsepäisyys, eripuraisuus ja erikoisuuden tavoittelu. Kateutta seuraa vastenmielisyys, kuiskuttelu, karttaminen, lähimmäisen vastoinkäymisestä iloitseminen ja hänen menestyksestään murehtiminen. Vihan hedelmät ovat tappelu, kiihkomielisyys, häväistys, karjuminen, suuttuminen ja panettelu. Murheellisuudesta saavat alkunsa pahuus, katkeruus, arkuus, epätoivo, välinpitämättömyys käskyistä ja mielen vaeltelu turhanpäiväisissä asioissa. Ahneudesta sikiää kavallus, petos, vilpillisyys, valapatto, rauhattomuus, väkivaltaisuus ja sydämen kovettaminen armahtavaisuudelta. Vatsan palvonnasta seuraa sopimaton ilo, pelleily, saastaisuus, lörpöttely, mielen älyllinen tylsistyminen. Ylellisyys synnyttää sielun sokeuden, harkitsemattomuuden, itserakkauden, Jumalan vihaamisen, tämän maailman rakastamisen ja tulevan maailman pelkäämisen tai siitä luopumisen. Nämä seitsemän pääpahetta tuottavat siis paheiden joukon, niin että kun ne tuevat sydämeen, ne vetävät perässään sotajoukkonsa. Näistä viisi on hengellistä ja kaksi ruumiillista.” (Mor. 31, 45, 87-88)

4.3. Enkelioppi

Evankeliumisaarna n:o 34 on merkittävä lähde kristillisen enkeliopin kannalta. Gregorius ammentaa varhaisen kirkon teologiasta, erityisesti Dionysios Areiopagitana tunnetun 400-luvun syyrialaisen opettajan ajatuksista. Enkelit jaetaan yhdeksään luokkaan: 1. enkelit 2. arkkienkelit 3. voimat 4. vallat 5. herruudet 6. mahdit 7. valtaistuimet 8. kerubit ja 9. serafit.

”Enkelien ja arkkienkelien olemassaolosta todistaa melkein jokainen Raamatun sivu. Kerubeista ja serafeista taas tiedämme profeettojen kertovan. Nuo neljä muuta enkelien luokkaa mainitsee Paavali Efesolaiskirjeessä sanoen: ”…ylemmäksi kaikkia valtoja, voimia, mahteja ja herruuksia.”  Kolossalaisille hän kirjoittaa puolestaan: ”valtaistuimet, herruudet, kaikki vallat ja voimat.” Vallat, voimat ja herruudet esiteltiin siis jo efesolaisille. Mutta kolossalaisille puhuessaan Paavali lisää valtaistuimet, joista efesolaisille ei puhuttu mitään. Kun efesolaisille mainittuihin neljään luokkaan, eli valtoihin, voimiin, mahteihin ja herruuksiin, lisätään valtaistuimet, saadaan viisi erikseen mainittua enkelien luokkaa. Kun lisätään enkelit, arkkienkelit, kerubit ja serafit, havaitaan epäilemättä yhdeksän enkeliluokkaa. Enkeli tarkoittaa lähettilästä, arkkienkeli suurlähettilästä. Voimat ovat niiden henkien nimitys, joiden kautta tavallisesti merkkejä ja ihmeitä tapahtuu. Vallat taas ovat saaneet tehtävänsä mukaisesti muita suuremman vallan, niin että heillä on sellainen valta pahoihin henkiin, etteivät nämä voi koetella ihmisten sydämiä enemmän kuin he tahtovat. Herruuksiksi kutsutaan niitä, jotka hallitsevat muita enkeleitä ja kertovat alaisilleen mitä heidän tulee tehdä ja niin johtavat heitä heidän toteuttaessaan Jumalan käskyjä. Mahdeiksi sanotaan sellaisia, joiden valta ylittää herruudetkin. Siinä missä herruus tarkoittaa johtajana toimimista, mahti merkitsee sitä, että on ylivertainen kaikkiin toisiin nähden. Sitä enkelien joukkoa, joka on ihmeellisen valtansa tähden toisia ylempänä, niin että muiden on oltava heille kuuliaisia, kutsutaan siten mahdeiksi. Valtaistuimiksi sanotaan niitä, jotka istuvat alati kaikkivaltiaan Jumalan vieressä toteuttaakseen hänen tuomioitaan. Sana thronos tarkoittaa siis istuinta. valtaistuimiksi kutsutaan niitä, jotka Jumalan armo täyttää niin, että Jumala istuu heissä ja panee heissä päätöksensä toimeen. Kuten psalmissa sanotaan: ”Sinä, oikeamielinen tuomari, nouset istuimellesi.”Kerubi tarkoittaa ”tiedon täyteyttä”. Tuota vielä ylhäisempää joukkoa kutsutaan kerubeiksi, koska he ovat täynnä sitä täydellisempää tietoa, mitä läheisemmin he kontemploivat Jumalan kirkkautta. Sikäli kuin luodulle on mahdollista, he tietävät kaiken, siinä määrin kuin he ovat arvollisia näkemään niin kuin heidän Luojansa näkee. Serafit on nimitys sille pyhien henkien joukolle, jotka ovat ainutlaatuisen lähellä Jumalaa ja hehkuvat rakkautta vailla vertaa. Serafi tarkoittaa hehkuvaa tai palavaa. Koska he ovat niin lähellä Jumalaa, ettei heidän ja Jumalan välissä ole mitään muita henkiolentoja, he palavat sitä kirkkaammin, mitä lähempää he katsovat Jumalaa. Se liekki on rakkaus. Mitä syvemmin he katsovat Jumalan kirkkautta, sitä väkevämmin heissä palaa rakkauden liekki.”

Gregorius ei esittele taivaan hierarkioita vain tuonpuoleiseen kohdistuvan mielenkiinnon vuoksi, vaan siksi, että me voimme ottaa enkeleistä oppia. Aivan niin kuin enkeleillä on erilaisia tehtäviä, ihmisillä on erilaisia armolahjoja. Se, joka ymmärtää vain yksinkertaisia asioita, mutta auttaa niissä lähimmäisiään, on enkeli. Se, joka ymmärtää enemmän, on arkkienkeli. Joillakin on voima tehdä ihmeitä tai ymmärtää salattuja asioita. Mutta kun tulee puhe kerubeista ja serafeista, paavi kirjoittaa:

”On joitakin, jotka ovat niin täynnä rakkautta Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan, että heitä oikeutetusti kutsutaan kerubeiksi. Kuten edellä todettiin, kerubi tarkoittaa tiedon täyteyttä. Paavali taas sanoo: ”Rakkaus toteuttaa koko lain.” Sen tähden ne, jotka ovat muita enemmän täynnä rakkautta Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan, löytävät syystä paikkansa kerubien joukossa. Vihdoin on niitä, jotka ovat syttyneet Jumalan kasvojen kontemploinnista  ja joiden kaipaus kohdistuu yksinomaan heidän Luojaansa. He eivät tavoittele enää mitään tässä maailmassa, heitä ravitsee vain ikuinen rakkaus. He hylkäävät kaiken maallisen ja heidän mielensä kohoaa kaiken ajallisen yläpuolelle. He rakastavat ja palavat, ja he löytävät leponsa tässä tulessa. He palavat rakkaudesta, ja he sytyttävät puheellaan toisetkin, niin että kun heidän sanansa koskettavat toisia, näissä syttyy heti rakkaus Jumalaan. Eihän heitä voi muuksi kutsua kuin serafeiksi.”

4.4. Aktiivinen ja kontemplatiivinen elämä

Gregorius oli ihminen, joka olisi halunnut omistautua Raamatunluvulle, rukoukselle ja kontemplaatiolle. Hänet kuitenkin haastettiin keskelle maailman myrskyjä, tarttumaan johtotehtäviin, hoitamaan asioita jotka veivät häneltä mielenrauhan. Hänessä korostuu siis aktiivisen ja kontemplatiivisen elämän ristiriita, ja toisaalta se, että kristityn elämään kuuluvat molemmat. Kontemplaation hän määrittelee näin:

 ”Kontemplatiivinen elämä on sitä, että pitää koko sielustaan kiinni rakkaudesta Jumalaan ja lähimmäiseen. Se pyrkii lepäämään (quiescere) ulkoisesta toiminnasta ja antautumaan vain Luojan kaipaamiseen niin että sitä ei enää huvita antautua mihinkään toimintaan. Sivuuttaen kaikki huolet, sielu hehkuu kaipauksesta saada nähdä Luojansa kasvot.” (Hesekiel-kommentaari)

Elämä jakautuu aktiiviseen ja kontemplatiiviseen puoleen, ja kontemplaation hedelmät tulee saattaa aktiivisen elämän kautta toisten hyödyksi. Vaikka ei ole epäselvää, kumpi elämä on tavoiteltavampaa, rakkaus ei salli kontemplaatioon kykenevän ihmisen vetäytyä nauttimaan hengellisistä lahjoistaan rukouksen yksinäisyyteen, vaan ohjaa hänet maailmaan, auttamaan ja opettamaan toisia. Ristiriita aktiivisen ja kontemplatiivisen elämän välillä on Gregoriuksen kirjoituksissa toisinaan sietämätön, mutta tässä ristiriidassa mystikko joutuu väistämättä elämään. Hänen kirjoittamansa pappien ohjekirja Regula pastoralis ojentaa pappia, joka haluaa pysyä kontemplaation korkeuksissa, että hänen pitää ottaa oppia Jumalan Pojasta. Hengen lahjoja ei anneta yksityiskäyttöön. Jumalan ainoa Poika laskeutui keskuuteemme Isän helmasta, ollakseen hyödyksi meille.

4.5. Paimenen mieli

Mainittu Regula pastoralis on vaikutushistorialtaan tärkeä kirja Gregoriuksen tuotannossa. Keskiajalta tunnetaan kuvia papeista, joilla on tämä kirja kädessään. Se oli pappien käsikirja vuosisatojen ajan. Millainen kunnon papin on sitten oltava? Keskeinen pastoraalinen ominaisuus on lempeys. Toisten yläpuolelle asettuminen näyttää olevan papin viran suurin kiusaus. Se tekee paimenesta välittömästi virkaansa sopimattoman.

”Niiden, jotka ovat toisista vastuussa, tulee näyttäytyä alaisilleen sellaisina, etteivät nämä häpeä paljastaa salaisuuksiaan heille: niin että kiusausten vaivaamat voivat turvautua paimenensa sydämeen kuin äidin rintaan ja puhdistaa itsessään havaitsemansa turmeluksen ja synnin hänen lohduttavan kehotuksensa ja rukouksensa kyynelten avulla.” (RP 2,5)

Lempeys ei tarkoita lepsuutta. Niin kuin samarialainen hoiti ryöstetyn miehen haavoja sekä kirvelevällä viinillä että pehmentävällä öljyllä, pappi tarvitsee sekä armollisuutta että ankaruutta. Gregorius tunsi myös pappistyypin, joka haluaa olla kaikille mieliksi. On väärin, jos pappi haluaa, että ihmiset rakastaisivat häntä enemmän kuin totuutta: ”Se rakastaa totuutta enemmän kuin itseään, joka ei halua kenenkään säästävän itseään totuudelta.”

Pappi voi eksyä myös puheliaisuuteen tai toimeliaisuuteen. Viimeksi mainittua kuvaillessaan Gregorius tulee luoneeksi lähes modernin muotokuvan työnarkomaanista: ”Jos joskus on hiljaista, he ovat ahdistuneita siitä, että on hiljaista. He näet pitävät nautintona olla toiminnasta väsyneitä – heidän mielestään on tuskallista olla tuskailematta maallisissa asioissa.”

Pappi joutuu hoitamaan maallisiakin tehtäviä, mutta niitä hoidetaan säälistä ja pakosta, ei itseisarvona. Pappina toimiminen on melkoista tasapainoilua ristiriitaisten vaatimusten keskellä. Viimeiseksi paavi haluaa kuitenkin muistuttaa, että papin on hellittämättä meditoitava Raamattua, sillä muutoin hänen sielunsa nääntyy arjen helteessä. Papin sielu on astia, josta janoisia juotetaan. Siksi sitä on jatkuvasti täytettävä.

Papilla on oltava psykologista pelisilmää. Kaikille ei voi puhua samalla tavalla. Esimerkkinä veltot ja hätäiset: Veltto ihminen näkee vaaroja kaikkialla ja saa siitä tekosyyn olla tekemättä mitään. Hätäinen ihminen taas ei malta odottaa oikeaa hetkeä ja huomaa vasta jälkikäteen, että ei olisi kannattanut vielä toimia. On selvää, että samanlainen kehotus ei toimi molempien suhteen.  Toista pitää rohkaista, toista hillitä.

Teoksensa lopuksi, eräänlaiseksi tiivistelmäksi, Gregorius antaa saarnaajalle ohjeen: ”hänen on kidutettava itseään tuskallisilla epäilyksillä.” Ei erityisen houkutteleva rekrytointipuhe papin virkaan. Mutta kokemus kirkon historiasta osoittaa pyhimyspaavin neuvon oikeaksi. Usein ihmisen ilmeinen suuruus ja hyveellisyys on koitunut hänelle itselleen lankeemukseksi. Sen tähden hyvä paimenen huoneentaulu on: ”Vieläkö olet muita parempi! Astu alas, asetu sijallesi jumalattomien pariin.” (Hes. 32:19) Jumala jättää paimeniksi kutsumansa ihmiset vajavaisiksi sen tähden, etteivät nämä katsoisi sitä hyvää, minkä ovat saaneet aikaan, vaan surisivat puutteitaan – jotka Jumalan silmissä eivät sittenkään ole niin suuria. Lyhyesti: papin ei pidä koskaan luulla itsestään liikoja – mutta ei myöskään Jumalasta liian vähän!

Miikka E. Anttila, seurakuntapastori, teol.toht.