Kynttilänpäivän messu

su 4.2. kello 10.00

Hattulan kirkko

Messu ja vuoden 2018 Yhteisvastuukeräyksen avaus. ‒ Messun päätteeksi kiitämme seurakunnassa pitkään palvelleita vapaaehtoisia ja työntekijöitä, ja sitten kaikille on tarjolla kirkkokahvit.

Päivän nimitys "kynttilänpäivä" johtuu siitä, että keskiajalla oli tapana siunata joka vuosi helmikuun toisena päivänä kynttilät, joita sitten käytettiin kirkossa vuoden aikana.  Kynttilänpäivän varsinainen aihe on kuitenkin Jeesus-lapsen tuominen Jerusalemin temppeliin juutalaisten silloisen tavan mukaan (Luukas 2: 22-38).  Temppelissä vanha Simeon ymmärsi vauvan olevan Vapahtaja, joka tuo valon Israelille ja pelastuksen kaikille kansoille.

Yhteisvastuukeräystä on kerätty Suomessa joka kevättalvi vuodesta 1950 alkaen.  Tänäkin vuonna keräyksen valtakunnallisen avauksen suorittaa sen suojelijana toimiva tasavallan presidentti.  Keräyksen käytännön toimeenpanosta huolehtivat kuitenkin ev.-lut. kirkon paikallisseurakunnat.  Nykyisin 60 % tuotosta ohjataan vuosittain Kirkon Ulkomaanavun välityksellä katastrofiapuun, 20 % Kirkon diakoniarahaston kautta myönnettävään taloudelliseen apuun hädässä oleville Suomessa ja 20 % paikallisseurakuntien tekemään avustustyöhön.

Vuonna 2018 Yhteisvastuukeräyksen ulkomaisena kohteena on erityisesti Etelä-Sudanin sisällissodasta kärsivien ihmisten ruokahuolto ‒ ei pelkästään hätäavun jakaminen vaan myös kotinsa ja peltonsa menettäneiden ihmisten auttaminen uuteen alkuun.  Sota romahduttaa elintarviketuotannon ja moninkertaistaa ruoan torihinnat.  Keräysvaroin voidaan hankkia esim. siemeniä ja kuokkia ja järjestää maatalous- ja ravitsemusneuvontaa, kun pakolaiset ovat uudessa ympäristössä, monet heistä Ugandan puolella.  Riittävä ja terveellinen ravinto on myös edellytys sille, että lapset ja nuoret jaksavat käydä koulua.

Messun liturgina ja saarnaajana on kappalainen Jouni Salko, kanttorina Elina Remes, esirukousta johtamassa Miikka Anttila ja Raamatun lukijana Ritva Viitala.  Sari Airola kertoo tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksestä.


kappalainen
Pappilanniementie 9
13880 Hattula

Pastori kypsässä keski-iässä löysi monien pätkätöiden jälkeen itselleen vakituisen paikan Hattulan seurakunnasta vuonna 2017 ja muutti tänne.  Kappalaisen virassa huolehdin mm. tiedotukseen, lähetystyöhön ja aikuistyöhön liittyvistä asioista ja olen myös diakoniatyöntekijöiden tukena.  Lisäksi teen osani kaikille papeille kuuluvista töistä:  saarnaan, messuan, kastan ja hautaan...

Minut vihittiin pappisvirkaan vuonna 1990 Kuopiossa, ja ehdin saada kuukausipalkkaa papin töistä neljältätoista eri seurakunnalta Suomessa ennen asettumistani Hattulaan.  Viimeksi ennen tänne tuloani olin määräaikaisissa tehtävissä Someron seurakunnassa vajaan kolmen vuoden ajan.  Seurakuntapapin töiden lisäksi olen ollut myös lähetystyössä (1995-98 Namibiassa), kriisinhallintajoukon sotilaspappina (2013-14 Afganistanissa), opettajan sijaisena, freelance-kielenkääntäjänä ja koti-isänä.  (Ainoa lapseni on jo aikuinen eikä asu täällä päin.)

Taidan olla jo liian vanha, että minusta ehtisi tulla hämäläinen, mutta hattulalainen minusta saattaa tulla, jos hattulalaiset minut joukkoonsa huolivat!

Katso myös

su 19.8. klo 10.00

Pyhän Ristin kirkko

messu

13. sunnuntai helluntaista; Valteen-Salimäen diakoniapiirin 80-vuotisjuhla
su 26.8. klo 10.00

Pyhän Ristin kirkko

messu ja uutispuuro

Elokuun viimeinen sunnuntai on tänä vuonna neljästoista sunnuntai helluntaista. Hattulan seurakunnan jumalanpalvelusta vietetään Pyhän Ristin kirkossa viimeisen kerran ennen talvea. Messun jälkeen siirrytään 150 metrin kävelymatkan päähän Hattula-Pirttiin uutispuurolle.
su 2.9. klo 10.00

Hattulan kirkko

messu

15. sunnuntai helluntaista