messu

su 23.6. kello 10.00

messu

Vuohiniemen rukoushuoneessa (Puolivälintie 513)

toisena sunnuntaina helluntaista

Hattulan seurakunnan jumalanpalvelus on juhannusta seuraavana päivänä Vuohiniemessä.  Messun liturgina ja saarnaajana on kappalainen Jouni Salko; kanttorina on Elina Remes.  Kolehti kerätään rukoushuoneen ylläpitoon.

Vuohiniemen rukoushuone sijaitsee Renkajärven itäpuolella.  Parolasta sinne on oikotietä Kosken ja Takajärven kautta matkaa noin 21 kilometriä, josta sorateitä noin kaksi kolmasosaa.  Vuohiniemeen pääsee myös etelämpää Hämeen härkätien ja Myllykylän kautta.  – Tervetuloa lähempää ja kauempaa!


kappalainen
Pappilanniementie 9
13880 Hattula

Pastori kypsässä keski-iässä löysi monien pätkätöiden jälkeen itselleen vakituisen paikan Hattulan seurakunnasta vuonna 2017 ja muutti tänne.  Kappalaisen virassa huolehdin mm. tiedotukseen, lähetystyöhön ja aikuistyöhön liittyvistä asioista.  Tietysti teen myös osani kaikille papeille kuuluvista töistä:  saarnaan, messuan, kastan ja hautaan.  Vuonna 2019 olen ykkösriparin pappi.

Minut vihittiin pappisvirkaan vuonna 1990 Kuopiossa, ja ehdin saada kuukausipalkkaa papin töistä neljältätoista eri seurakunnalta Suomessa ennen asettumistani Hattulaan.  Viimeksi ennen tänne tuloani olin määräaikaisissa tehtävissä Someron seurakunnassa vajaan kolmen vuoden ajan.  Seurakuntapapin töiden lisäksi olen ollut myös lähetystyössä (1995-98 Namibiassa), kriisinhallintajoukon sotilaspappina (2013-14 Afganistanissa), opettajan sijaisena, freelance-kielenkääntäjänä ja koti-isänä.  (Ainoa lapseni on jo aikuinen eikä asu täällä päin.)

Katso myös

su 28.7. klo 10.00

Pyhän Ristin kirkko

messu

seitsemäntenä sunnuntaina helluntaista; pastori Tiina Heinon lähtösaarna
su 4.8. klo 10.00

Pyhän Ristin kirkko

messu

kirkastussunnuntaina
su 11.8. klo 13.00

Hattulan kirkko

konfirmaatiomessu

Kesän nelosriparin konfirmaatio iltapäivällä yhdeksäntenä sunnuntaina helluntaista