sanajumalanpalvelus

su 5.1. kello 10.00

sanajumalanpalvelus Hattulan kirkko

toisena sunnuntaina joulusta

"Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi.  Näin te palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla. – – Niin kuin meillä jokaisella on yksi ruumis ja siinä monta jäsentä, joilla on eri tehtävänsä, samoin me kaikki olemme Kristuksessa yksi ruumis mutta olemme kukin toistemme jäseniä", kirjoitti apostoli Rooman kristityille (Room. 12. luku).

2020-luvun ensimmäisenä sunnuntaina Hattulan kirkossa papin tehtävissä on (lehti-ilmoituksen tiedoista poiketen) kappalainen Jouni salko, tekstien lukijana Johanna Tilus ja kanttorina Elina Remes.  Tässä jumalanpalveluksessa ei vietetä ehtoollista.

Kaikille avoin kelloyhtye soittaa.  Soittajat kokoontuvat kirkkosalissa puoli kymmenestä alkaen.


kappalainen
Pappilanniementie 9
13880 Hattula

Pastori kypsässä keski-iässä löysi monien pätkätöiden jälkeen itselleen vakituisen paikan Hattulan seurakunnasta vuonna 2017 ja muutti tänne.  Kappalaisen virassa teen osani kaikille papeille kuuluvista töistä:  saarnaan, messuan, kastan ja hautaan, tapaan seurakuntalaisia ja vierailen hoitolaitoksissa.  Vuonna 2020 olen kakkosriparin pappi.  Lisäksi huolehdin seurakunnan lähetystyöhön ja aikuistyöhön liittyvistä asioista.  Maaliskuun 2020 alusta lähtien hoidan virkaani osa-aikaisesti (70 %), mikä tarkoittaa työpäivien määrän vähentämistä, kun seurakuntapapin työaikaa ei muuten mitata.

Minut vihittiin pappisvirkaan vuonna 1990 Kuopiossa, ja ehdin saada kuukausipalkkaa papin töistä neljältätoista eri seurakunnalta Suomessa ennen asettumistani Hattulaan.  Seurakuntapapin töiden lisäksi olen ollut myös lähetystyössä (1995-98 Namibiassa), kriisinhallintajoukon sotilaspappina (2013-14 Afganistanissa), opettajan sijaisena, freelance-kielenkääntäjänä ja koti-isänä.  (Ainoa lapseni on jo aikuinen eikä asu täällä päin.)