Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Hattulan kirkko
Kristuksen taivaaseenastumisen juhla
Jeesus sanoi koolla oleville: ”Ei teidän kuulu tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa nojalla on asettanut. Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka.”
Kun hän oli sanonut tämän, he näkivät, kuinka hänet otettiin ylös, ja pilvi vei hänet heidän näkyvistään.
(Apostolien tekojen ensimmäisestä luvusta)
Helatorstai on pääsiäisen jälkinäytös ja lupaus helluntain koittamisesta. Jeesuksen lähimpien seuraajien pieni joukko olisi mielellään pitänyt hänet itsellään, käden ulottuvilla, mutta oli parempi, että Jeesus poistui heidän ulottuviltaan. Pyhä Henki voi sitten yhdistää Jeesuksen hänen seuraajiensa kanssa kaikkialla maailmassa.
Helatorstai katkaisee arjen, kun kirkkoon kokoonnutaan torstaina. Tervetuloa messuun! Messua johtaa kirkkoherra Virpi Järvinen avustajanaan Aleksi Riikonen. Kanttorina on Ari Lehtonen. Tilaisuus on katsottavissa ja kuunneltavissa seurakunnan YouTube -kanavalla; suora lähetys alkaa kello 9.55.
(Messu on siis Hattulan kirkossa, siinä uudemmassa, vaikka tämän ilmoituksen kuva on Pyhän Ristin kirkosta. Tuntemattomaksi jäänyt kirkkomaalari jätti yli viisisataa vuotta sitten kirkon kattoon näkemyksensä Jeesuksen taivaaseen astumisesta.)
YouTube, Hattulan seurakunta Linkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä