Taize-ilta

ti 27.9. klo 19.00 – 19.15
kynttilöitä palaa taize-yhteisön tiloissa

Hattulan seurakuntatalo

Kuvia ja kerrontaa Ranskassa olevasta Taize-yhteisöstä.

Hattulan seurakuntatalolla on Taize-ilta tiistaina 27.9.2022 klo 18.00

Taina Heikkilä kertoo Ranskassa olevan Taize-yhteisön historiasta ja toiminnasta nykyään. Kuvien avulla Taina kuljettaa kuulijat muutaman vuoden takaiselle matkallensa Taizeen.

Illan aikana lauletaan Taize-lauluja, jotka on levinneet ympäri maailmaa. Laulua johtaa Ari Lehtonen. Illan päätteeksi lyhyt hartaushetki ja iltatee.

  • Aikuisille Aikuisille
  • Musiikki Musiikki

Linkki avautuu uudessa välilehdessä


Ota yhteyttä

kappalainen (osa-aik.)
Parolantie 45
13720 Parola

Pastori kypsässä keski-iässä löysi monien pätkätöiden jälkeen itselleen vakituisen paikan Hattulan seurakunnasta vuonna 2017 ja muutti tänne.  Kappalaisen virassa teen osani kaikille papeille kuuluvista töistä:  saarnaan, messuan, kastan ja hautaan, tapaan seurakuntalaisia ja vierailen hoitolaitoksissa.  Vuoden 2022 alkupuoliskolla olin ykkösriparin pappi.  Lisäksi huolehdin seurakunnan lähetystyöhön ja aikuistyöhön liittyvistä asioista.  Kuluvan vuoden loppuun asti hoidan virkaani osa-aikaisesti (70 %), mikä tarkoittaa työpäivien määrän vähentämistä, kun seurakuntapapin työaikaa ei muuten mitata.

Minut vihittiin pappisvirkaan vuonna 1990 Kuopiossa, ja ehdin saada kuukausipalkkaa papin töistä neljältätoista eri seurakunnalta Suomessa ennen asettumistani Hattulaan.  Seurakuntapapin töiden lisäksi olen ollut myös lähetystyössä (1995-98 Namibiassa), kriisinhallintajoukon sotilaspappina (2013-14 Afganistanissa), opettajan sijaisena, freelance-kielenkääntäjänä ja koti-isänä.  (Ainoa lapseni on jo aikuinen eikä asu täällä päin.)