Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Hattulan seurakuntatalo
Poikkea peremmälle Parolantieltä tiistai-iltana!
Yhteisen pöydän ääreen on hyvä tulla aikuiseen seuraan. Teepannu on kuumana. Muutamat Raamatun jakeet johdattavat keskusteluun, joka saa rönsyillä. Toiveena on, että ilta voisi olla vastapaino sosiaalisen median usein myrkylliselle keskustelulle; nyt voimme jättää valituksen ja pahan puhumisen vähemmälle ja puhua kasvotusten hyviä sanoja.
Kokoontumisessa on mukana kappalainen Jouni Salko, jolle voi antaa evästystä helmikuun kahdennentoista päivän iltasaarnaa varten.
Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Pastori kypsässä keski-iässä löysi monien pätkätöiden jälkeen itselleen vakituisen paikan Hattulan seurakunnasta vuonna 2017 ja muutti tänne. Kappalaisen virassa teen osani kaikille papeille kuuluvista töistä: saarnaan, messuan, kastan ja hautaan, tapaan seurakuntalaisia ja vierailen hoitolaitoksissa. Vuonna 2023 olen kakkosriparin ja päivärippikoulun pappi. Lisäksi huolehdin seurakunnan lähetystyöhön ja aikuistyöhön liittyvistä asioista.
Minut vihittiin pappisvirkaan vuonna 1990 Kuopiossa, ja ehdin saada kuukausipalkkaa papin töistä neljältätoista eri seurakunnalta Suomessa ennen asettumistani Hattulaan. Seurakuntapapin töiden lisäksi olen ollut myös lähetystyössä (1995-98 Namibiassa), kriisinhallintajoukon sotilaspappina, opettajan sijaisena, freelance-kielenkääntäjänä ja koti-isänä. (Ainoa lapseni on nyt aikuinen eikä asu täällä päin.)
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä