pitkäperjantain jumalanpalvelus

pe 7.4. klo 10.00 – 11.00
mustiin verhoiltu alttaripöytä, jonka päällä on vain piikkikruunun ympäröimä yksinäinen kynttilä, edustalla alttarikaiteella punaisia ruusuja, taustalla rukoilevaa ja ristiinnaulittua Jeesusta esittävät alttaritaulut

Hattulan kirkko

(sanajumalanpalvelus Kristuksen kuoleman muistopäivänä)

"Tulkaa kaikki, katsokaatte
piinaa rakkaan Herramme.
Itkekää, valittakaatte,
kärsii Vapahtajamme.
Kellä vaiva sellainen
ollut on kuin Jeesuksen!" (virsi 67: 1)

Rooman valtakunnassa kymmenettuhannet ihmiset teloitettiin julmasti ristiin tai paaluun naulitsemalla tai sitomalla.  Tuomittu ei yleensä kuollut verenhukkaan vaan tukehtumiseen, kun ei enää jaksanut hengittää riippuvassa asennossa, tai kylmällä säällä paleltui hengiltä.  Jeesuksen fyysisessä tuskassa ei ollut mitään poikkeuksellista, ja jos haluamme kiinnittää huomiota oikeusmurhien uhreihin, on ajankohtaisempiakin tapauksia kuin hän.  Muistamme Jeesuksen kärsimystä siksi, että hän kantoi maailman syntien taakan ja rangaistuksen – sen vuoksi hänen tuskansa ja vaivansa oli ainutlaatuinen ja koskettaa myös meitä.

Seurakunta kokoontuu muistamaan Vapahtajan kärsimystä Hattulan kirkkoon.  Kellot eivät soi, alttari on puettu mustiin, ehtoollista ei vietetä.  Papin tehtävissä on Miikka Anttila ja kanttorina Ari Lehtonen.  Kolehti Yhteisvastuukeräykseen.

  • Jumalanpalvelukset ja uskonelämä Jumalanpalvelukset ja uskonelämä

YouTube, Hattulan seurakunta Linkki avautuu uudessa välilehdessä


Ota yhteyttä

seurakuntapastori
Parolantie 45
13720 Parola

Varhaiskasvatuksen ja diakonian pappi, Yhteisvastuukeräyspäällikkö