Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Tyrvännön kirkko
Toisena sunnuntaina pääsiäisestä konfirmoidaan talvirippikoulun käyneet nuoret. Messu on koko seurakuntaa varten.
Toinen sunnuntai pääsiäisestä tunnetaan "Hyvän paimenen sunnuntaina". Jeesus on omiensa hyvä paimen, mutta hän kutsuu omiansa eri tehtäviin, joitakin heistä paimentamaan seurakuntaa.
Tänä vuonna Hyvän Paimenen sunnuntaina ei vietetä jumalanpalvelusta Hattulan kirkossa. Hattulan seurakunnan messuun kokoonnutaan toistakymmentä kilometriä pohjoisempana Tyrvännön kirkossa. Messu on koko seurakunnan juhla, kaikille avoin, mutta tällä kertaa erityisesti talvirippikoulun käyneiden nuorten juhla. Konfirmaatiossa rukoillaan heidän puolestaan. Koko seurakunta kutsutaan ehtoolliselle.
Konfirmaatiomessun toimittavat pastorit Miikka Anttila ja Aleksi Riikonen sekä kanttori Elina Remes.
Tilaisuutta ei videokuvata. Tervetuloa Tyrväntöön! (Seuraava YouTube-lähetys Hattulan seurakunnan jumalanpalveluksesta on messusta 30. huhtikuuta.)
Linkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä