Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Parolasta Pyhän Ristin kirkolle
Kesäkuussa järjestetään kolme "Kesäillan kävelyä" Parolasta lähiseudun kohteisiin. Ensimmäinen kävely on Pyhän Ristin kirkon pihaan, jossa lauletaan iltakuudelta Suvivirttä.
"Kesäillan kävely" on pienimuotoinen paikallinen pyhiinvaellus. Reittiä voi toki kävellä omia aikojaankin, mutta tällä kertaa kuljemme yhdessä.
Etukäteen ei tarvitse ilmoittautua. Riittää, kun saavut ajoissa lähtöpaikalle ja olet miettinyt, miten pääset määränpäästä kotiin, sillä yhteinen kävely on vain yhdensuuntainen. Ota myös omaa evästä mukaan. Kävelyn oppaalla on ensiapuvälineitä. Sateen sattuessa kävellään sateessa.
Kesäkuun ensimmäisen illan kävelylle lähdetään kello 17.10 seurakuntatalon pihasta. Kuljemme Parolasta Kalliolantien kautta Hurttalaan Pyhän Ristin kirkolle. Kävelymatka yhteen suuntaan on 2,1 kilometriä, mihin kuluu aikaa puoli tuntia tai hieman yli. Määränpäässä ehtii huokaista hetken ennen kuin Suvivirsi kajahtaa kello 18 kirkkopihassa. (Samaan aikaan lauletaan samaa virttä eri paikoissa eri puolilla pitäjää.)
Kesäillan kävely ei ole urheilutapahtuma mutta vaatii kuitenkin liikuntakykyä ja jonkinlaista peruskuntoa. Tavoitteena on kävellä noin 65 tai 70 metriä minuutissa. Oppaana on kappalainen Jouni Salko, jolta voi kysyä lisätietoja puh. 044 7474050.
Seuraavat yhteiskävelyt ovat 4.6. Parolannummelle ja 11.6. Ihalempeen.
Linkki avautuu uudessa välilehdessä
(31.10.2023 asti)
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä