Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Pyhän Ristin kirkko
Ensimmäinen Pyhän Ristin kirkossa tänä kesänä vietettävä jumalanpalvelus alkaa Johannes Kastajan päivänä aamukymmeneltä. (Muuten Pyhän Ristin kirkko on juhannuksena suljettu.)
Pyhän Ristin kirkko on vanhin säilynyt Hattulan seurakunnan kirkkorakennus, muurattu tiilestä joskus 1400-luvulla ja somistettu runsain seinä- ja kattomaalauksin 1510-luvulla. Nykyään kirkko on käytössä enimmäkseen kesällä. Kesäkuussa kokoonnumme Pyhän Ristin kirkkoon tähän Johannes Kastajan päivän eli juhannuspäivän jumalanpalvelukseen, jossa emme vietä ehtoollista. Myöhemmin päivällä juhannuspäivän jumalanpalvelukseen kokoonnutaan Tyrvännön kirkossa (katso erillistä ilmoitusta). Heinä- ja elokuussa Pyhän Ristin kirkko on käytännössä Hattulan seurakunnan pääkirkko.
Johannes Sakariaanpoika, lisänimeltään Kastaja, oli sukua Jeesus Nasaretilaiselle ja toimintansa puolesta Jeesuksen edeltäjä. Johannes kovisteli kansaa parannuksen tekoon. Johannes syntyi noin puoli vuotta ennen Jeesusta, joten vietämme hänen merkkipäiväänsä puoli vuotta ennen joulua.
Papin tehtävissä on Miikka Anttila ja kanttorina Ari Lehtonen. Kolehti kerätään Sininauhasäätiölle. Tervetuloa kirkkoon!
Pyhän Ristin kirkko on keskikesällä useimpina päivinä avoinna tutustumista varten matkailijoille ja muille, ei kuitenkaan juhannusaattona eikä juhannuspäivänä. Juhannuspäivänä 24.6. kirkkoon pääsee vain tähän jumalanpalvelukseen osallistumista varten.
Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Varhaiskasvatuksen ja diakonian pappi, Yhteisvastuukeräyspäällikkö
Teologinen blogi perikoopit.blogspot.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä