messu Vuohiniemessä

su 25.6. klo 10.00
maalaus, joka esittää iäkkään isän ja tämän eteen polvistuneen pojan kohtaamista

Vuohiniemen rukoushuone (osoite: Puolivälintie 513)

neljäntenä sunnuntaina helluntaista, tuhlaajapojan seurassa

Juhannusta seuraavana päivänä, sunnuntaina, Hattulan seurakunnan kirkoissa ei vietetä jumalanpalvelusta.  Seurakunnan messu järjestetään silloin Renkajärven tuntumassa Vuohiniemen rukoushuoneessa, jonka kyläläiset rakensivat 1930-luvulla.  Vuohiniemeen on Parolasta ajomatkaa hieman yli 20 kilometriä suuntaansa oikotietä Hyrväläntien ja Takajärven kautta, tai noin 30 kilometriä Hämeen härkätien ja Myllykylän kautta.

Tänä sunnuntaina messussa luettava evankeliumin kohta kertoo isästä ja kahdesta pojasta.  Kumpikaan pojista ei viihtynyt kotona.  Vanhempi poika pysyi kuitenkin kotona ja teki talon töitä.  Nuorempi lähti rellestämään maailmalle, ja kuinkas sitten kävikään?  Sananselitysvuorossa ja pyhän ehtoollisen viettoa johtamassa on seurakuntapastori, teologian tohtori Miikka Anttila.  Kanttorin tehtävissä on Ari Lehtonen.

Kolehti kerätään Vuohiniemen rukoushuoneen toiminnan hyväksi.  Tervetuloa messuun!

(Kuva:  Rembrandt Harmenszoon van Rijn, De terugkeer van de verloren zoon, noin v. 1669)

  • Jumalanpalvelukset ja uskonelämä Jumalanpalvelukset ja uskonelämä

Facebook, Hattulan seurakunta Linkki avautuu uudessa välilehdessä


Ota yhteyttä

seurakuntapastori

Virkavapaalla 1.1.-31.12.2024