Ristin ylentämisen juhla

la 23.9. klo 14.00
vanha puinen krusifiksi tiilirakenteisen kirkon holvikaaren alla

Pyhän Ristin kirkko

maallikkodominikaanien järjestämä roomalaiskatolisen perinteen mukaan

Jerusalemin kaupunki oli ajanlaskumme 130-luvulta 320-luvulle roomalainen sotilasalue, jossa oli roomalaisten jumalien temppeleitä.  Juutalaisilla ja kristityillä ei juuri ollut sinne asiaa.  Niinpä kristityistä tuntui suurelta ihmeeltä, kun roomalaiset temppelit hävitettiin Jerusalemista, ja sinne rakennettiin kirkko.  Pyhän haudan kirkko vihittiin käyttöön syyskuun kolmantenatoista päivänä vuonna 335, ja ristiä saattoi kantaa juhlakulkueissa.  Tästä kehittyi tapa viettää syyskuussa Ristin ylentämisen juhlaa.

​​​​​Nykyinen, 1400-luvulla valmistunut Hattulan Pyhän Ristin kirkko oli alun perin roomalaiskatolisen seurakunnan kirkko (kuten puusta rakennettu edeltäjänsäkin).  Kirkossa säilytettiin pyhäinjäännöksenä pientä puupalaa, joka on aikojen saatossa kadonnut.  Kirkossa on kuitenkin säilynyt myöhäiskeskiajalta paljon muuta.

Syyskuisena lauantaina Hattulan Pyhän Ristin kirkkoon kokoontuu Suomen katolilaisia tilaisuuteen, jonka järjestäjinä on maallikkodominikaaneja.  Tämä Ristin ylentämisen juhla on kaikille avoin.  Tilaisuus alkaa sisällä kirkossa ja jatkuu ulkona kirkkopihassa.  Tervetuloa juhlaan!  Kirkkorakennuksessa ei ole lämmitystä.

Hattulan Pyhän Ristin kirkossa ei näillä näkymin järjestetä syksyn aikana muita kaikille avoimia tilaisuuksia.  Seuraava Hattulan seurakunnan järjestämä tilaisuus Pyhän Ristin kirkossa on Hyvän Tuomaan lyhtykirkko torstai-iltana 21. joulukuuta kello 20.

  • Jumalanpalvelukset ja uskonelämä Jumalanpalvelukset ja uskonelämä

Linkki avautuu uudessa välilehdessä


Järjestäjä

maallikkodominikaanit