Uutislistaukseen

Pastori menee, mestari tulee…

Kuluneen kevään ja tämän kesän aikana Hattulan seurakunnasta on lähtenyt ja lähtee useiden vuosien ajan palvelleita työntekijöitä, ja joukkoon on tullut ja tulossa uusia kasvoja.

Sekä suntio Alpi Suominen että perhe- ja päiväkerhoissa työskennellyt lastenohjaaja Heidi Rossi eli ”Heikku” tulivat seurakunnan palvelukseen vuonna 2000 ja jäävät tänä vuonna eläkkeelle.  Alpi oikeastaan jo jäikin, mutta on kesällä ilmaantunut uudestaan töihin ja perehdyttää vielä elokuussa seuraajaansa.  Suntion viran tilalle on tosin perustettu seurakuntamestarin toimi, ja siihen on valittu Kangasalan seurakunnassa työskennellyt Paula Riekki.  Suntion tehtävät Hattulan seurakunnan kolmessa kirkossa kuitenkin kuuluvat pääosin hänen toimenkuvaansa; lisäksi voi olla muita kiinteistöpuolen töitä.

Paula on alun perin kasvatustieteiden maisteri, mutta seitsemän vuotta sitten hän kouluttautui suntioksi.  Hattulan seurakuntamestariksi hän hakeutui, koska pitää monipuolisesta työstä.  Mieleistä on erityisesti ihmisten palveleminen toimituksissa kuten häissä ja hautajaisissa.

”Tykkään itsenäisyydestä ja siitä, että saa suunnitella omaa työtä.  Seurakuntamestarina saa myös liikkua – en pidä istumatyöstä”, kertoo Paula, joka aloittaa Hattulassa elokuun alussa.  ”On myös kunnia-asia huolehtia arvokkaista kirkkorakennuksista ja kirkon omaisuudesta.”

Seurakuntamestarin nimikkeellä tulee elokuun lopussa töihin myös Harri Poutanen, jolla on noin puolen vuoden pesti seurakuntapuutarhurin virkavapauden ajan.  Harrin vastuualueena on erityisesti seurakunnan hautausmaiden hoito.

Määräajaksi täytettyyn nuorisotyönohjaajan virkaan tuli jo keväällä töihin Joonas Oja, joka on ehtinyt olla mukana jo monella leirillä.  Kesä on erityisesti rippikoulun sesonkiaikaa.

Hattulassa kuusi ja puoli vuotta työskennellyt seurakuntapastori Tiina Heino valittiin keväällä Harjavallan seurakunnan kappalaisen virkaan, jossa hän aloittaa elokuun alussa.  Harjavalta on Hattulaa hieman pienempi seurakunta Satakunnassa, arkkihiippakunnan puolella.  Virassa on puolen vuoden koeaika, jonka ajan Tiina on virkavapaalla Hattulasta.  Virkavapauden ajaksi hänelle ei oteta sijaista, vaan papit työt Hattulan seurakunnassa hoidetaan kolmisin, kuten tehtiin jo viime syksynä, kun yksi papeista oli sijaisena Tuuloksella.  – Tiinan viimeinen virkatehtävä ennen Harjavaltaan siirtymistä on messun toimittaminen 28. heinäkuuta Pyhän Ristin kirkossa.

Vuoden 2018 lopussa Hattulan seurakunnan työntekijöiden keski-ikä oli 51 ja puoli vuotta.  Useat työntekijät tulevat 2020-luvulla eläkeikään, joten lisää vaihdoksia on odotettavissa lähivuosina.

2019-07-27 19:04:00.0