Uutislistaukseen

Pappi-Markus.jpg

"Pappi-Markus" on poissa

26.7.2020 13.17

Hattulan seurakunnan pitkäaikainen paimen, eläkepäivänsäkin täällä viettänyt rovasti Markus Saari on kuollut 82-vuotiaana.

Markus Saari syntyi vuonna 1937 Lapualla, jossa myös kävi koulunsa.  Hattulaan hän muutti perheineen vuonna 1971, kun tuli seurakuntaan papiksi. Ennen Hattulaan tuloa hän toimi neljä vuotta papin virassa Tampereen Viinikan seurakunnassa ja siirtolaispappina Australiassa neljä vuotta. Hattulan kirkkoherran virassa hän oli vuodesta 1986 vuoteen 2000, jolloin jäi eläkkeelle.  Hän asui puolisonsa Seijan kanssa omakotitalossa Rahkoilassa.  Eläkeläisenä Markus Saari toimi toistakymmentä vuotta Kanta-Hämeen sotaveteraanipiirin pappina ja jatkoi aktiivisesti Hämeenlinnan rovastikunnan yhteisessä Terijoen kirkon kunnostusprojektissa sen valmistumiseen asti. 

Markus Saari kuoli 1.7.2020. ja siunaus toimitettiin Markuksen toiveiden mukaisesti vain läheisimpien läsnä ollessa Tyrvännön kirkossa.  Hänen tuhkansa kätketään aikanaan lapsuusmaisemiin Lapuan Tiistenjoen hautausmaalle.