Uutislistaukseen

Syysterveiset hautausmaalta, miten huomioida ympäristöasiat haudanhoidossa?

Kuulaina syyspäivinä on hyvä tarttua puutarhan syystöihin. Myös hautausmailla omaisten syystyöt hautojen hoidon osalta ovat käynnissä.

Kesäkukat kannattaa siivota syksyllä pois ja laittaa kukkamaa kuntoon talvea varten. Halutessaan haudalle voi laittaa viileyttä ja talvea kestäviä kasveja kuten kanervia, callunoita tai vaikka koristekaaleja. Kasvit olisi hyvä viedä hautausmaille ilman ruukkua. Ympäristöä ajatellen ruukut olisi hyvä kierrättää, useimmat puutarhat ottavat vastaan ehjiä ruukkuja.

Syksy on hyvää aikaa puhdistaa myös hautakivet. Hautakiven pinnalle kertyneen lian voi pestä pehmeällä sienellä tai rätillä. Hautakiven hoitoon ja puhdistukseen löytyy vinkkejä täältä: Hautakiven hoito & puhdistusLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Tulevana kesänä kesäkukan tilalle jotain monivuotista?

Sopivilla kasvivalinnoilla haudoista saa helppohoitoisen. Monivuotiset kasvit eli perennat ovat ympäristöystävällinen vaihtoehto eivätkä tarvitse niin paljon hoitoa kuin kesäkukat. Toisaalta suurin osa perennoista tulisi säännöllisesti jakaa ja pitää perennan kasvu hallitusti haudan kukka-alueella. Liian tiivis kasvusto altistaa myös kasvitaudeille.

Haudoille ei saa istuttaa puita tai pensaita, eikä istutukset saa levittäytyä haudan kukka-alueen ulkopuolelle/naapurihautojen puolelle. Kukka-alue on noin 35 cm aluskivestä ulospäin. Kukkatilan leveys on enintään muistomerkin levyinen.

Ympäristön huomioiminen on pieniä valintoja, voisiko tulevina pyhinä riittää yksi kynttilä haudalla?

Etenkin pyhäinpäivänä, itsenäisyyspäivänä ja joulunpyhinä hautausmailla käy paljon omaisia muistamassa edesmenneitä läheisiään. Kynttilän sytyttäminen on mukava keino hiljentyä hetkeksi haudalla käydessä.

Hautausmaille kertyy kynttilöistä valtava määrä muovi- ja lasijätettä. Valitettavan moni unohtaa sytyttämänsä hautakynttilän ja jättää muoviroskan tuulen ja lintujen kuljetettavaksi. Lasikynttilät joissa on steariinia ovat sekajätettä, eikä niitä voi kierrättää. Haudoille ei tule myöskään viedä irtonaisia koriste-esineitä tai lasisia maljakoita särkymisvaaran vuoksi.

Paras vaihtoehto haudalle olisi lyhty, johon haudalla kulloinkin käyvä voisi kynttilän asettaa palamaan suojaan tuulelta ja sateelta.

2021-09-28 11:41:50.0